Studio M keramik

Studio M keramiikkakurssit

Aloitin itse keramiikan parissa lukioikäisenä työväenopistolla. Taideaineiden sijaan päädyin kuitenkin opiskelemaan "oikeita asioita" ja myöhemmin "oikeisiin töihin", koska vanhempani eivät uskoneet taideaineiden opiskelun johtavan mihinkään järkevään elämässä...

Vuosien varrella olen asunut useassa eri maassa, mikä on vaikuttanut monella tavalla omaan esteettiseen silmääni. Toisaalta olen myös työskennellyt Pohjoismaisen muotoilun parissa pitkään, mikä etenkin ulkomailla asuessani alkoi näkyä yhä vahvemmin omassa tuotannossani.

Aikuisiällä olen tehnyt ja opiskellut keramiikkaa Keski-Euroopassa, Lähi-Idässä ja viimeksi USA:ssa Harvard Ceramics Programissa 2017-2020. Vuosien saatossa posliinisavi on vakiintunut lempimateriaalikseni, jota haluan puskea sen äärirajoille.

Valmistan käyttö- ja taidekeramiikkaa Helsingin työhuoneellani brändinimellä Studio M keramik. Materiaalinani on pääasiassa posliinisavi, jota myös värjään mm. Lounais-Suomen villisavella.

Studio M:n uniikit posliinikorut on valmistettu millintarkkana käsityönä ja viimeistelty 14k keramiikkakultauksella.

Olen valmistanut tilaustyönä myös mm. valaisimia ja lavuaareja. Ota yhteyttä jos sinulla on ajatus tilaustyöstä, niin suunnitellaan yhdessä!


Kysymyksiä keramiikkakursseista?

Mielessä keramiikan tilaustyö?

Lähetä viestiä niin laitetaan järjestymään!

Viestisi on lähetetty
Virhe, viestiä ei lähetetä.
Colors and details of Helsinki buildings; City Hall blue, Sähkötalo zinc, Töölö turquoise, old market hall bricks… what else? #ceramicart #helsinkifacades
Few years ago I studied tile making at @harvardceramics with @marekvj the ultimate tile wizard. Today I’m putting in practise his methods with my new relief collection ”Helsinki urban clay” featuring colors and details of Helsinki buildings with a touch of wild clay from the archipelago. 👐🏿 . #ceramics #ceramicart #wallrelief #finnishdesign
Lisätty ostoskoriin